torstai 13. kesäkuuta 2013

Kvinoamuhennos ja chili-lihapullat

Kvinoamuhennos

n. 1 l vettä
2 rkl kasvisfondia
pala (n. 100 g) bataattia
3-4 porkkanaa
2 dl kvinoaa
1 tl kurkumaa
suolaa
2 dl kookosmaitoa
nippu ruohosipulia

Pilko kasvikset melko pieneksi. Laita vesi kattilaan ja lisää fondi sekä kasvikset. Huuhtele kvinoa kuumalla vedellä ja lisää sekin kattilaan. Keitä kunnes kasvikset ovat pehmenneet (n. 30 min). Lisää tarvittaessa vettä keittämisen aikana.
Ota kattila liedeltä ja mausta kurkumalla ja suolalla. Lisää kookosmaito ja soseuta sauvasekoittimella seos tasaiseksi. Sekoita lopuksi joukkoon vielä silputtu ruohosipuli.

Chili-lihapullat

1/2 dl korppujauhoja
1 dl vettä
suolaa & pippuria
2 rkl chilikastiketta
1 tl chilijauhetta
400 g nauta-sikajauhelihaa
1 muna

Laita korppujauhot astiaan ja lisää vesi. Anna jauhon turvota hetki. Sekoita mausteet ja chilikastike korppujauhon joukkoon. Lisää jauheliha sekä muna ja sekoita tasaiseksi.
Pyörittele massasta palloja ja paista niitä kuumalla pannulla voissa n. 10 min.


lauantai 13. huhtikuuta 2013

Pätkiskakku

Tumma kakkupohja:

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
2-3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 prk (2 dl) kuohukermaa
250 g maustamatonta
          rahkaa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
n. 200 g pätkiksiä

Kostutus:

1 dl vettä
3/4 dl kahvilikööriä

Koristelu:

5 dl kuohukermaa
3 tl vaniljasokeria
3/4 dl sokeria 
50 g suklaata
tuoreita mintun lehtiä




Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi varovasti nostellen. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka  (halk. 24 cm). Kaada taikina vuokaan ja paista 175ºC 35-40 min.
Anna kypsän kakun jäähtyä vuoassa 10 minuuttia. Kumoa kakku sitten leivinpaperille ja laita vuoka takaisin kakun päälle. Anna kakun jäähtyä kunnolla! Kun kakku on jäähtynyt leikkaa se kolmeen osaan. 
Vatkaa täyttettä varten 2 dl kuohukermaa. Lisää siihen rahka ja sokerit. Rouhi pätkikset ja lisää ne täytteeseen.
Sekoita vesi ja kahvilikööri keskenään ja kostuta ensin kakun alin osa. Levitä sitten päälle puolet täytteestä ja nosta seuraava osa päälle. Toimi toisen kerroksen kanssa samalla tavalla kuin edellisen. Kostuta vielä päällimmäinen kerros kunnolla.
Vatkaa kuorrutuksen kerma vaahdoksi ja lisää sokerit. Levitä kermavaahtoa ensin kakun päälle ja reunoille tasaiseksi kerrokseksi.
Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä 32ºC:ksi, jolloin sitä on hyvä käsitellä. Vedä kakun pintaan viivoja ensin toiseen ja sitten toiseen suuntaan, jotta saat aikaan ruudukon.
Pursota loppu kerma kakun reunoille ja viimeistele kakku vielä mintun lehdillä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...